It ain’t over till the fat lady signs

Hallitusohjelman mukaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Todistuksena tästä uudessa valtioneuvostossa ei ole itsenäistä kulttuuriministeriä mutta toisaalta taiteen ja kulttuurin rahoitukseen ei esitetty leikkauksia. Vielä. Ei ainakaan suoraan. Hallituksen käsikassarana kulttuurirahoituksen leikkaamisessa saavat toimia kunnat, kun ne talousahdingossaan päättävät lopetetaanko kunnassa kirjasto tai museo vai lykätäänkö kulttuuriseen nuorisotyöhön satsaamista.

Taide ja kulttuuri ovat puoluepolitiikan epäaihe - näin on varsinkin nykyisten hallituspuolueiden kohdalla. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen puolueohjelmissa taiteen ja kulttuurin paloa on turha etsiä. Erillinen kulttuuriministeri oli hallitusta muodostettaessa neuvottelukysymys ja imagojuttu, kuten Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen loihe lausumaan voimiensa tunnossa vaalien jälkeen. No, läpihuutojuttuhan siitä neuvottelusta tulikin. Meillä on nyt opetus- ja kulttuuriasioiden superministeriö, jota ilmeisesti yksi ministeri riittää johtamaan.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen suurimpana kivenä korkokengässä on opetuksen ja koulutuksen hallinnonalaan kohdistuvat säästöpaineet. Ministerin tekemisiä tullaan seuraamaan tarkasti juuri tällä sektorilla. On oletettavissa, että taide ja kulttuuri jäävät ministerillä vähemmälle huomiolle - nämä aiheethan eivät tuo hänelle ääniä seuraavissakaan vaaleissa. Kun ministerin huomio on kiinni toisaalla, niin taidetta ja kulttuuria kärkihankkeistavat ministeriön virkahenkilöt. Ei ole siis sattumaa, että hallitusohjelmassa mainitaan lapset ja nuoret, taiteen hyvinvointivaikutukset ja prosenttiperiaate. Näitä kärkiä kun ministeriössä on teroiteltu jo useampi vuosi kulttuuriministerien vaihtumisista huolimatta.

Lasten- ja nuortenkulttuurissa ministeriöllä oli käynnissä yli kymmenen vuotta Taikalamppu-hanke, jossa kehitettiin lasten ja nuorten taide- ja kulttuuripalveluita ja taidekasvatusmenetelmiä. Taikalamppua rahoittivat ministeriön lisäksi hankkeeseen mukaan päässeet kunnat. Hankkeen aikana muodostunut lastenkulttuurikeskusten verkosto on vastikään organisoitunut itsenäiseksi toimijaksi, jonka ytimessä on 17 keskusta, jotka ovat (verkoston nettisivujen mukaan) valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten tuen piirissä. Tämä verkosto ei aivan vielä kata koko valtakuntaa, joten hallitusohjelman mukaista lastenkulttuurin saavutettavuuden parantamista riittää.

Saavutettavuuden parantaminenkin tarkoittanee ainakin jossain määrin valtion rahoituksen lisäämistä. Miten onnistunee ministeri tässä tehtävässä? Kulttuuriministeri Arhinmäki halusi aikanaan, että alueellisten taidetoimikuntien jakamien lastenkulttuuriavustusten määrärahaa tuli nostaa. Näin tapahtuikin ja mm. Keski-Suomessa avustusten kokonaissumma nousi viidellä tuhannella eurolla. Tämä operaation tuli mahdolliseksi, kun sama summa vähennettiin muista apurahoista. Tällaista valtaa kulttuuriministeri pääsee käyttämään omien painotustensa läpiviemiseksi.

Kun poliittista kiinnostusta taiteeseen ja kulttuuriin ei ole, ei ole myöskään mitään syytä odottaa, että ministeriön kautta ohjautuvat rahavirrat maagisesti kasvaisivat. Niinpä ministeriössä tehdään hartiavoimin töitä, että rahoitusta voidaan osoittaa muilta hallinnonaloilta tai muilta julkisilta toimijoilta, kuten hallituksen kärkihankkeet taiteen hyvinvointivaikutuksista ja prosenttiperiaatteesta osoittavat. Niin tärkeitä ja kannatettavia kuin nämä painotukset ovatkin, niin ministeriön taloudellisesti juonikkaalla toiminnalla on kääntöpuolensa, kun taide palvelumuotoillaan välineen asemaan. Taiteella - kuten luonnollakin - on poliittista arvoa vain silloin, kun siitä saatava hyöty on mitattavissa. Ja kun ministeriö toteuttaa kärkihankkeitaan, se myös sitoo taiteen edistämisen virastoresursseja tähän työhön ja vapaan taiteen tukijärjestelmän kehittäminen jää jonkun muun tehtäväksi.

Taide selviää tästäkin vaalikaudesta. Minkäänlaisiin väliaplodeihin ei vielä ole aihetta, näytelmän tyylilajikaan ei ole vielä selvillä, käsikirjoituksesta puhumattakaan. Voimme joutua syksyn tullen todistamaan leikkauslistojen ja ”kipeiden päätösten” ennätyssatoa. Siispä meidän kannattaa nauttia koko kesä vapaasti kasvaneita ja rakkaudella kasvatettuja paikallisia taide- ja kulttuuriantimia ja lisätä siten omaa ja ympäristömme hyvinvointia. Ja puolustaa oikeuttamme huutaa tuuleen. Ja ei: otsikossa ei ole kirjoitusvihrettä.