Kissanristiäisiä veronmaksajien rahoilla

Satu Olkkonen

Olen Multiaista Satoa -kulttuuritapahtumaa järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja. Teen yhdistyksen nimiin tai hallitus tekee yhdistyksen ja tapahtuman hyväksi heittäen 1600 talkootuntia vuodessa. Välillä tehdään hyvin ja kaikki jaksaa, välillä sujuu huonommin, eikä kukaan jaksa mitään. Välillä en tiedä miksi teen, mutta tapahtuma-aikaan tiedän taas oikein hyvin. Tapahtuma-aikaan kaksisataa ihmistä joko esiintyy tai järjestelee palkatta jotain.

Paikallisen nuoren polven vahva näyttö ulottuu tapahtumassa kuvataiteista, musiikkiin ja musikaaleihin. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja laatu kiinnittyvät kulttuuriseen nuorisotyöhön ja näkyy toiminnassa hyvin. Nuoret ottavat vastuuta tapahtuman onnistumisesta ja ovat valmiita tekemään ihmeitä. Työllistämme tapahtuma-aikaan kuusi nuorta kesätyöntekijää tapahtumatoimistossa ja näyttelyvalvonnassa. Työtä riittäisi, vaikka kesätyöntekijöiden määrä tai työaika tuplattaisiin. Mutta pitäisikö tästä maksaa kenellekään mitään? Miksi pitäisi? Miksi ei?

Olemme paikallislähtöinen tapahtuma, joka levittäytyy ohjelmanumeroiden mukana koko laajaan kuntaan. Tapahtuman esiintyjistä 2/3 on paikkakuntalaisia ja eivätkä muut esiintyjät tulisi vapaaehtoisvoimin järjestettyyn tapahtumaan ilman ystäviään, jotka hädin tuskin olemassa olevassa kunnassa asuvat. Joillekin se on liian paljon, toisille liian vähän. Olemme toisille liian nurkkakuntainen, toisille tapahtumamme muualta tulleet taiteilijaystävät ovat liikaa.

Ohjelmistossa on joka vuosi jotain tuttua ja tunnistettavaa, jotain uutta ja ainutkertaista ja kaikki ohjelmatarjonta ei ole jokaisen mieleen. Näin on menty kahdeksantoista vuotta. Neljällä eurolla kuntalainen saa kaksikymmentä ohjelmanumeroa, johon hän voi halutessaan osallistua ideoijana, tekijänä tai katsojana. Tai tuoda isoäitinsä tai lapsenlapsensa osallistumaan tai katsomaan. Useimmiten ohjelmanumerot ovat laadukkaita. Joillekin ongelma on liika laadukkuus, liian hyvä osaaminen, toisille ei riitä mikään.

Tapahtuma tuo kävijämäärissä lisäarvoa ja eloa paikallisille toimijoille, yhteisöille ja yrittäjille. Elvytämme kyläilykulttuuria ja piipahtamista. Kotikonsertti on siihen oikein hyvä tai yhteislauluilta kunnan laitimmaisessa nurkassa. Kulttuuritapahtumien valtakunnallisissa kävijämäärätilastoissa sijoitumme hyvin ja kaikkia kerrannaisvaikutuksia on mahdotonta mitata. Mihin kaikkeen tämä sinun mielestäsi liittyy? Vain tarpeetontanko tässä veronmaksajien rahoilla pönkitetään?

Emme hae esiintyjiä, vaan keräämme ideoita ja niitä myös kiitettävästi saamme. Pähkähulluja, joita emme toteuta missään nimessä. Pähkähulluja, jotka ovat niin hulluja, että joko heti tai ajan kanssa laitamme ohjelman vireille. Ja välillä päästää päivittelyn aiheeksi, että onko tämäkin taidetta!

Ohjelmapankissamme moni loistava ohjelmanumero on odottanut useamman vuoden hetkeään. Ohjelmapankkiin pääsee kun oma-aloitteisesti ilmaisee halunsa tehdä jotain kotiseutunsa hyväksi pyyteettä ja sidosryhmiään hyväksi käyttäen, ilmaiseksi siis. Jostakin muusta syystä kuin rahasta siis. Mitä ne muut syyt ovat? Mitä ne muut arvot ovat? Onko niitä?

Vierastan eurooppalaista uusilmiötä, kulttuurivihamielisyyttä, aivan jo siitä syystä, että jos kaikkea mitataan rahalla, tapahtumamme on lahja kotikunnallemme oman talkoopanoksemme ja useimpien esiintyjien osalta. Voisimme olla kuin taidekeskus Salmela Mäntyharjulla, mutta siihen pitäisi nähdä toiminnan arvo sekä siinä muussa että rahassa yleiskiitosten lisäksi. Taideturismistakin voisi puhua.

En näe vuosikymmenen ajan kyläjuhlamme kaksisataa ohjelmanumeroa nähneenä, että olisimme liukumassa aikaan, jossa taide kuului vain eliitille, se on joillekin ja joiltakin pois. Meitä kansalaisia kun on niin monenlaisia. Vaikka itse olen mielestäni ollut enemmän kallellaan Santeri Alkioon päin, vain vasemmistokommareiden hommaako tämä olikin?

Jos maailma on vain se, mikä koirankopin katolta näkyy, ja sen maiseman tuolla puolen kaikki on sinulta pois, niin kirjailija Juha Hurmeen terävän kynän sanoin ”sillä mittarilla kun mittaat kaikkeutta, toiseutta, samanlaisuutta, erilaisuutta, aineellista, symbolista, mennyttä, tulevaista, todistettua ja epävarmaa, niin kaikki muuttuu sinun itsesi kokoiseksi ja näköiseksi eli pieneksi ja rumaksi. Virsuksi ja torsoksi.” Siksi taide turvallisena oivaltamisen ja ymmärtämisen tapana on eettisesti kestävä tapa kasvaa itseyteen ja toiseuteen, ja avartaa sivistyspotentiaalia vielä vähän myöhemmälläkin iällä. Siitä prosessista poistutaan toivon mukaan vasta kun täältä itse kukin lähtee muutoinkin.

www.multiaistasatoa.net
https://www.facebook.com/MultiaistaSatoa

**

Satu on Multiaista Satoa ry:n puheenjohtaja ja talkoolainen, joka ei kaipaa tuontitaiteilijaa tai konsulttia kertomaan, miten taiteen hyvinvointivaikutuksia voitaisiin tapahtumassa tehostaa. Satu vaihtoi terveytensä taiteisiin kauan sitten.

It ain’t over till the fat lady signs

Hallitusohjelman mukaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Todistuksena tästä uudessa valtioneuvostossa ei ole itsenäistä kulttuuriministeriä mutta toisaalta taiteen ja kulttuurin rahoitukseen ei esitetty leikkauksia. Vielä. Ei ainakaan suoraan. Hallituksen käsikassarana kulttuurirahoituksen leikkaamisessa saavat toimia kunnat, kun ne talousahdingossaan päättävät lopetetaanko kunnassa kirjasto tai museo vai lykätäänkö kulttuuriseen nuorisotyöhön satsaamista.

Taide ja kulttuuri ovat puoluepolitiikan epäaihe - näin on varsinkin nykyisten hallituspuolueiden kohdalla. Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen puolueohjelmissa taiteen ja kulttuurin paloa on turha etsiä. Erillinen kulttuuriministeri oli hallitusta muodostettaessa neuvottelukysymys ja imagojuttu, kuten Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen loihe lausumaan voimiensa tunnossa vaalien jälkeen. No, läpihuutojuttuhan siitä neuvottelusta tulikin. Meillä on nyt opetus- ja kulttuuriasioiden superministeriö, jota ilmeisesti yksi ministeri riittää johtamaan.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen suurimpana kivenä korkokengässä on opetuksen ja koulutuksen hallinnonalaan kohdistuvat säästöpaineet. Ministerin tekemisiä tullaan seuraamaan tarkasti juuri tällä sektorilla. On oletettavissa, että taide ja kulttuuri jäävät ministerillä vähemmälle huomiolle - nämä aiheethan eivät tuo hänelle ääniä seuraavissakaan vaaleissa. Kun ministerin huomio on kiinni toisaalla, niin taidetta ja kulttuuria kärkihankkeistavat ministeriön virkahenkilöt. Ei ole siis sattumaa, että hallitusohjelmassa mainitaan lapset ja nuoret, taiteen hyvinvointivaikutukset ja prosenttiperiaate. Näitä kärkiä kun ministeriössä on teroiteltu jo useampi vuosi kulttuuriministerien vaihtumisista huolimatta.

Lasten- ja nuortenkulttuurissa ministeriöllä oli käynnissä yli kymmenen vuotta Taikalamppu-hanke, jossa kehitettiin lasten ja nuorten taide- ja kulttuuripalveluita ja taidekasvatusmenetelmiä. Taikalamppua rahoittivat ministeriön lisäksi hankkeeseen mukaan päässeet kunnat. Hankkeen aikana muodostunut lastenkulttuurikeskusten verkosto on vastikään organisoitunut itsenäiseksi toimijaksi, jonka ytimessä on 17 keskusta, jotka ovat (verkoston nettisivujen mukaan) valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten tuen piirissä. Tämä verkosto ei aivan vielä kata koko valtakuntaa, joten hallitusohjelman mukaista lastenkulttuurin saavutettavuuden parantamista riittää.

Saavutettavuuden parantaminenkin tarkoittanee ainakin jossain määrin valtion rahoituksen lisäämistä. Miten onnistunee ministeri tässä tehtävässä? Kulttuuriministeri Arhinmäki halusi aikanaan, että alueellisten taidetoimikuntien jakamien lastenkulttuuriavustusten määrärahaa tuli nostaa. Näin tapahtuikin ja mm. Keski-Suomessa avustusten kokonaissumma nousi viidellä tuhannella eurolla. Tämä operaation tuli mahdolliseksi, kun sama summa vähennettiin muista apurahoista. Tällaista valtaa kulttuuriministeri pääsee käyttämään omien painotustensa läpiviemiseksi.

Kun poliittista kiinnostusta taiteeseen ja kulttuuriin ei ole, ei ole myöskään mitään syytä odottaa, että ministeriön kautta ohjautuvat rahavirrat maagisesti kasvaisivat. Niinpä ministeriössä tehdään hartiavoimin töitä, että rahoitusta voidaan osoittaa muilta hallinnonaloilta tai muilta julkisilta toimijoilta, kuten hallituksen kärkihankkeet taiteen hyvinvointivaikutuksista ja prosenttiperiaatteesta osoittavat. Niin tärkeitä ja kannatettavia kuin nämä painotukset ovatkin, niin ministeriön taloudellisesti juonikkaalla toiminnalla on kääntöpuolensa, kun taide palvelumuotoillaan välineen asemaan. Taiteella - kuten luonnollakin - on poliittista arvoa vain silloin, kun siitä saatava hyöty on mitattavissa. Ja kun ministeriö toteuttaa kärkihankkeitaan, se myös sitoo taiteen edistämisen virastoresursseja tähän työhön ja vapaan taiteen tukijärjestelmän kehittäminen jää jonkun muun tehtäväksi.

Taide selviää tästäkin vaalikaudesta. Minkäänlaisiin väliaplodeihin ei vielä ole aihetta, näytelmän tyylilajikaan ei ole vielä selvillä, käsikirjoituksesta puhumattakaan. Voimme joutua syksyn tullen todistamaan leikkauslistojen ja ”kipeiden päätösten” ennätyssatoa. Siispä meidän kannattaa nauttia koko kesä vapaasti kasvaneita ja rakkaudella kasvatettuja paikallisia taide- ja kulttuuriantimia ja lisätä siten omaa ja ympäristömme hyvinvointia. Ja puolustaa oikeuttamme huutaa tuuleen. Ja ei: otsikossa ei ole kirjoitusvihrettä.